Huh, hengästyttää.

Sellainen fiilis tuli, kun katsoi ensimmäiset puoli tuntia Ylen uuden FOMO-ohjelman ensimmäistä jaksoa. Onko oikeasti niin, että alle kolmekymppiset eivät jaksa seurata ohjelmaa, jos joka viides sekunti ei läväytetä jotain uutta ruutuun?

Shown seuraaminen vaatii ilmeisesti ainakin kahden ruudun pitämistä päällä yhtäaikaa, sillä Areenasta tulee yksi lähetys ja Instagramista toinen (tässäkin piti vaihtaa vielä FOMOn oman kanavan ja Yle Kioskin kanavan välillä). Tämä puhelimella melkein kaiken mediansa kuluttuva milleniaali ei ollut varautunut siihen. Vähän ironisesti FOMOn katsoja jää siis jostain paitsi, jos ei minun tapaani omista televisiota!

Matti Riitakorpi käsitteli todella asialliseen ja mielenkiintoiseen tyyliin Jordan Petersonin visiittiä Suomessa - mutta nyt ollaan parin viikon sisään nähty puolelta Kioskin porukalta (nuorten) miesten ahdinkoa käsittelevää materiaalia. Riittäiskö tää hetkeksi?

Yksi ohjelman mielenkiintoisimmista haastatteluista tehtiin rappukäytävässä, mikä oli poikkeuksellinen, mutta mielestäni samalla toimiva miljöö – kuka muu tekee TV-haastatteluja portailla istuen? Valitettavasti tekniikka ei pelannut ihan täysillä yhteen haastattelun aikana.

Emman reissu Iisalmeen ja Alman haastattelu Eveliinan kanssa olivat mielenkiintoisia, mutta tuntuivat todella lyhyiltä. Tämä ei ole pelkästään FOMO:n ongelma, vaan vaivaa aika montaa TV:n keskusteluohjelmaa nykypäivänä – ehkä FOMOssa uskallettaisiin olla tämän suhteen kokeellisempia ja antaa tarinan viedä jos hyvä haastateltava osuu kohdalle? Mulla ei ole vastauksia, vain kysymyksiä.

Juontajan roolin napannut Gogi tuntui rentoutuvan vasta kun oli päässyt purkamaan paineita puhelinkoppiin. Odotan sitä kun tekijät saavat paremmin kiinni show:n rutiineista, eikä katsojan tarvitse jännätä tiimin mukana että pysyykö show aikataulussa! Hyvin te vedätte, muistakaa hengittää välillä!

Don’t get me wrong – haluan tätä lisää!

Vaikka tästä ensimmäisestä jaksosta jäi sellainen fiilis kuin joku olisi pamauttanut glitterpommilla päin näköä, välittyy FOMO:sta samalla tekijöiden aito innostus ja tekemisen meininki. Kotikutoisuudessa ja show’n yllätyksellisyydessä on oma kiistämätön viehätyksensä. Ehkä joskus enemmän on enemmän?

On todella mahtavaa, että Ylellä uskalletaan kokeilla jotain näin uudenlaista. Ennakkoon hypetetty show lunasti ainakin minun odotukseni ja haluan nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Myönnetään ihan reilusti: törmäsin FOMON lisäksi myös urakateuteen… Mutku minäkin haluan tehdä siistejä somejuttuja ja live-showta ja höh. Tarvitaanko siellä ulkomaakirjeenvaihtajaa? Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Muutaman kahvikupin jälkeen mäkin käyn tarpeeksi kovilla kierroksilla pysyäkseni perässä.